|
|
|||
|
21.10.2009 - 23:25
Olen tässä miettinyt, että kirjoitustahti on hiljentynyt niin paljon ettei taida olla mitään mistä enää kirjoittaisi.. Kuvablogiani päivittelen paremmin, sinne kun ei ole pakko kirjoittaa.. 12.10.2009 - 02:02
Tehtiin murn kanssa tänään maksalaatikkoa itse, en ole ikinä ennen tehnyt sitä. Paistoimme myös jauhemaksapihvejä.. nam nam Soittelin isällekkin, sovittiin että kun sen aikatauluun sopii niin mennään kuvaamaan sen töitä. 03.10.2009 - 13:24
Ei ole kulunut kuin muutama viikko.. ja sekin sellaista hiljaiseloa ettei ole oikein mitään mitä kirjoittaa.. Käytiin Martoissa viime maanantaina, ja kuultiin että päästään katsomaan juhlavuoden kunniaksi Turun Kaupunginteatteriin Laulavat sadepisarat Muru lähti Caribialle (siis kylpylään) töihin, ja tulee vasta joskus yöllä.. aikaisintaan puolen yön aikaan.. Niin ja yhden ystävän pitäisi tulla leipomaan meille mokkapaloja.. Harmittaa kun meillä on laskennallisesti n. 600 elokuvaa (laskettiin ne just) ja niistä on kavereilla lainassa 37 kpl, ainakin. Miksi mulla mitää olla joissain asioissa niin tarkka moraali??? 14.09.2009 - 12:52
Eilen oli hauskaa, pitkästä aikaa tavattiin siis eksiä, oikein ajan kanssa. Siivottiinkin eilen, ennen kuin vieraat saapuivat, naureskeltiin sitten että kuka täällä oikein asuu, kun tuntui että oli hiukan liiankin siistiä meidän kodiksi. :) Muru haluaisi koiran, siis jonkun sopivan pienen, ei sellaista mitään isoa Irlanninsusikoiraa tai mitään, mutta kuulemma basenji voisi olla kiva.. (ne ei kuulemma osaa haukkua, jodlaavat kyllä, sallinette mun epäillä) Haluaisin muuten maalata täällä seiniä, makkarissa ja työhuoneessa ainakin.. Haluaisin hieman väriä, mutta kuitenkin sen verran neutraalin että muuttaessa ei tarvitse maalata välttämättä takaisin valkoiseksi.. 12.09.2009 - 20:29
Näin päättyi tämä tarina, se alkoi huhtikuussa, ja päättyi syyskuussa. Tuo päivää vajaa viisikuukautta elämästäni. Päädyimme jatkamaan elämäämme eriteitä, mutta ystävinä. Tämä tuntui jotenkin helpottavalta ratkaisulta, jotenkin paremmalta. Ja ei emme ole avon kanssa eronneet, tyttöystävämme kanssa kylläkin.. Huomenna olisi tulossa kavereita, siis eksiä jos se jotakuta kiinnostaa, syömään tortilloja ja juomaan alkoholipitoisia juomia. :) Muru on menossa töihin Galaxiin, menee varmaan Taivaan puolelle.. Karaoken luvattuun maahan. :) 08.09.2009 - 12:30
Pienemmän kissapoikamme äiti on jouduttu viemään piikille, hänellä oli niin paha astma, ettei sitä saatu hoidettua. :( Sain myös tietää että emme olekkaan muuttamassa. Sunnuntaina oli TORTILLA ilta.. :) Kutsuimme yhden ystävämme meille ja istuimme iltaa syöden tortilloja.. seuraavana sunnuntaina olisi tavoitteena toistaa tämä. :) Muru on saanut taas keikkaduunia ja mitään pysyviä suunnitelmia harvemmin uskaltaa tehdä.. Nyt on mentävä suihkuun, ja muutenkin toimittava välillä.. :D |
Kirjoittaja
Elämää ja elämän kuvitelmaa.. Kera avokin, tyttiksen ja eläinten. Yksipuolinen kuvaus elämästäni.. |
||